Ikkunansuojasta lavasteeksi – telinepressun uusi elämä näyttämöllä

Tampereen yliopiston Teatterityön tutkinto-ohjelma (NäTy) tarvitsi vuoden alussa järjestettävään Hair -suurmusikaaliin suojamuoveja lavasteeksi. Lahjoittamamme pressut tuunattiin musikaaliin sopiviksi.

Ranta-Tampellan työmaalla erkkeri-ikkunoiden suojana ollut 40 metrinen telipressu löysi uuden kodin, kun käytetty pressu kuljetettiin NäTyn musikaalin lavasteeksi. 

Lavastusta varten peitteitä leikeltiin jonkin verran ja ne ripustettiin ympäri esitystilaa "seiniksi", jotka hajotettiin esityksen puolivälissä, esiintyjien murtautuessa esitystilasta ulos. ”Peitteet muodostivat olennaisen osan lavastusta – ne rajasivat esitystilan ja muodostivat 60-luvun futurismia fiilistelevän "laboratorion", jossa Hairin kukkaisheimo oli elänyt viimeiset 50 vuotta”, kertoo musikaalin lavastaja Tinde Lappalainen.

Esityksen ohjasi NäTyn professori Pauliina Hulkko ja mukana oli suuri kaarti nuoria näyttelijöitä. Lappalainen kuvailee esitystä erittäin onnistuneeksi.

”Musikaalin tekeminen oli intensiivinen ja vaativa produktio, jossa lähdemateriaalia muokattiin reippaasti nykynäkökulmasta käsin – siksi esityksen nimeksi tulikin Hair - 50 years after. Kysymyksessä oli siis enemmän musikaalia tutkiva nykyteatteriesitys, kuin puhtaasti perinteinen musikaali.”

 

Ranta_tampella1.png

Lue lisää:

Musikaalin Aamulehden arvostelu.

Sääsuojapressuja kierrätetään Triplan työmaallamme.